Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

NST:n naiset nykien voittoon

 

NST:n naiset nykien voittoon


Nykäisy, siimaa, nykäisy. Ei, NST:n naisilla ei ollut lauantaina 26.1. jäsentenvälisiä pilkkikisoja vaan joukkue pelasi Jyväskylässä Happeen kanssa vaiherikkaan ottelun. Lappeenrantalaisten kannalta ottelu päättyi iloisesti 5-6 vierasvoittoon.

NST karkasi ottelun puoliväliin mennessä jo kolmen maalin johtoon Jaana Lirkin, Heli Suoreijuksen ja Anu Raatevaaran maaleilla. Valmentaja Olli Englundin mukaan joukkueella oli mahdollisuudet tappaa ottelu tässä vaiheessa, mutta 30 minuutin pelin jälkeen NST löysätessä aseisiin tarttuikin Happee kaventaen tilanteeksi 2-3. Suoreijus kasvatti ennen toista erätaukoa johdon kahteen maaliin, mutta Happee puristi 4-4 tasatilanteeseen kolmannen erän ensimmäisen viisiminuuttisen aikana. Kolmella veikkauspörssipisteellä palkittu Raatevaara vei NST:n jälleen hetkeksi johtoasemaan, kunnes Happee tuli taas tasoihin Johanna Helmisen toisella ylivoimamaalilla. Kun huippuiskussa olleen ykkösnyrkin muut jäsenet olivat osuneet jo kahdesti, niin onneksi Marianne Hannonenkaan ei suostunut jäämään maalitta vaan iski voittomaalin ottelun tehokkaimman Suoreijuksen (2+1) syötöstä ajassa 53:47. Ottelun loppu oli NST:ltä taas kynsien pureskelua kun Jaana Lirkki sai kaksiminuuttisen ajassa 57:28, mutta Happee ei onnistunut ilman maalivahtiakaan.

Englund kertoi ottelun toistaneen jo aiemmin tutuksi tullutta kaavaa, puolet ottelusta vahvaa pallollista peliä ja hyvällä asenteella puolustamista, tämän jälkeen keskittyminen katoaa, ratkaisut ovat hätäisiä ja peli tuskaista. Ottelu muuttui rikkonaiseksi myös jäähyjen myötä. Vastustajaa Englund kehui nöyräksi ja työtä tekeväksi joukkueeksi, joka ansaitsi tekemänsä maalit. Onneksi useampia osumia ei tullut ja Englund kiittelikin maalivahti Anni-Maija Seppästä joukkueen kannattelusta kolmannessa erässä. Elina Sinisalon onnistunut paluu loukkaantumisen jälkeen ja Heli Suoreijuksen tuoma uusi vaihde hyökkäyspäähän olivat pisteiden lisäksi erityisiä ilonaiheita valmentajalle.

NST pelaa seuraavan liigaottelun vasta 16.2. kotona Tiikereitä vastaan. Ottelutauko mahdollistaa kovan harjoittelun ja Englund lupaileekin naisille vauhdikkaita aikoja. Peliä pitää saada vielä kehitettyä ja kolme peräkkäistä tuplaviikonloppua runkosarjan päätteeksi vaatii rahkeita niin kropasta kuin korvien välistäkin. Ja kun runkosarjarypistyksen jälkeen tarkoituksena on jatkaa otteluita huhtikuulle asti tiiviissä pudotuspelirytmissä, on jokaisen omalla ja joukkueen yhteisellä tilillä oltava lunastettavaa pitkin kevättä.

NST:n tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Salibandyseura NST-Lappeenranta ry - logo

NST - 2012-2013 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012-2013

Ottelut kaudella 2012-2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Miro Tuomala Amppareiden maalille

Miro Tuomala Amppareiden maalille

Mahtavalla urallaan mm. Suomen mestaruuden, U19 MM-kultaa ja kaksi Suomen cupia voittanut Miro Tuomala liimailee palloja tulevalla kaudella Ampparinutussa.

Lue lisää
Roni Laasonen nähdään Hirvipaidassa myös kaudella 2025-26

Roni Laasonen nähdään Hirvipaidassa myös kaudella 2025-26

Mitäpä olisi toukokuu ilman Roni Laasosen jatkosopimusta! 30-vuotias laitahyökkääjä on jälleen solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen Happeeseen, mikä kattaa kauden 2025-26.

Lue lisää
Didrik Lillas vahvistaa Hirvilaumaa kaudella 2025-26

Didrik Lillas vahvistaa Hirvilaumaa kaudella 2025-26

Happee on tehnyt yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Didrik Lillaksen kanssa. Sopimus kattaa kauden 2025-26, eikä sisällä optioita.

Lue lisää
Petri Manninen liittyy Happeen liigajoukkueen valmennustiimiin

Petri Manninen liittyy Happeen liigajoukkueen valmennustiimiin

Todella kokenut salibandyn moniosaaja Petri Manninen liittyy Happeen liigajoukkueen valmennustiimiin. Hän toimii Iivo Pantzarin johtamassa valmennustiimissä apuvalmentajana yhdessä Jarno Hirvosen kanssa.

Lue lisää
Niko Einiö vahvistaa Hirvilaumaa 1+1 vuotisella sopimuksella

Niko Einiö vahvistaa Hirvilaumaa 1+1 vuotisella sopimuksella

Niko Einiö siirtyy LASBista Hirvilaumaan 1+1 vuotisella sopimuksella! Sopimus kattaa kauden 2025-26 ja sisältää option kaudesta 2026-27.

Lue lisää
Joel Lahti palaa Happeen liigajoukkueen vahvuuteen

Joel Lahti palaa Happeen liigajoukkueen vahvuuteen

Puolustaja Joel Lahti on tehnyt loppukautta 2024-25 koskevan sopimuksen Happeen liigajoukkueen kanssa.

Lue lisää