Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Blues taisteli voiton

 
Blues taisteli voiton

Blues otti Jyväskylässä tärkeän voiton 1-3

Tähänkin ottelusarjaan Blues lähti selvänä altavastaajana. Runkosarjan voitollaan JPY oli ansaitusti ennakkosuosikki. Selvää kuitenkin oli, että kiekon pudotessa jäähän ei enää menneillä meriiteillä ollut merkitystä.

Ottelun alku oli ehkä hieman asetelmien hakua. Isännät olivat Bluesin aktiivisesta pelityylistä perillä ja sen huomasi JYPin aktiivisesta taklauspelistä. Ensimmäisessä erässä molemmat joukkueet taklailivatkin varsin runsaasti. Jäähyjä joukkueille vihellettiin vuorotahtiin, mutta maalia ei siitä huolimatta nähty. Vasta erän loppupuolella sellainen syntyi ja espoolaisten riemuksi asialla oli Arttu Luttinen, joka pääsi Santeri Heiskasen oivaltavasta biljardisyötöstä tekemään ns. ”vanhanaikaisen” tänään ehkä hieman haparoineen Pekka Tuokkolan JYP-maaliin. Alle kaksi minuuttia edellisestä ja taas oli kiekko isäntien maalissa. Tällä kertaa Toni Kähkönen nousi röyhkeästi maalille ja kiekko ajautui Stefan Öhmanin lapaan. Nopea veto maalia kohti ja siellä lepäsi. Jyväskylän jäähallissa oli harvinaisen hiljaista. Erän viimeisillä hetkillä JYPin Antti Pihlström taklasi maalintekijä Öhmania härskisti selkään, mutta Bluesin onneksi Ö-mies ei tilanteessa loukkaantunut.

Toinen erä aloitettiin Bluesin ylivoimalla. Maalia ei tuolloin kuitenkaan nähty, mutta jäähyt olivat kuitenkin ratkaisevassa osassa tässä erässä. Pian erän puolivälin jälkeen  annettiin aloitustilanteesta Jani Lajuselle kahden minuutin rangaistus. Tilannetta seuranneessa torikokouksessa JYPin Filip Riska löi/tönäisi linjatuomaria selkään. Niin ei saa tehdä, tuumi päätuomari Jari Levonen ja langetti 5+20 minuuttia (ottelurangaistus) muuten hyvin pelanneelle Riskalle. Kaiken kukkuraksi isäntien Olli Malmivaara kampitti myös itsensä jäähylle. Tällä kertaa Blues hyödynsi kahden miehen ylivoimansa. Loistavasti pelannut Jere Karalahti veti maalille kudin, jonka Luttinen ohjasi Tuokkolan längistä sisään. Blues pääsi erinomaisesta asemasta ottelun päätöserään.

Käsikirjoitus viimeiselle 20-minuuttiselle oli alusta asti selvä: JYP ajaa takaa ja Blues puolustaa. Alku oli vieraiden kannalta huono. Öhman sai jäähyn ja JYP kavensi. Ei siis hyvältä näyttänyt. Muutamista isäntien maalipaikoista huolimatta Bluesin paketti kesti, varsinaista hätää ei oikeastaan kovasta prässistä huolimatta ollut. Lopussa JYP pelasi kolme ja puoli minuuttia ilman maalivahtia, mutta maali tyhjiin oli lähempänä kuin kavennus, tasoituksesta puhumattakaan. Summerin päättäessä lukemat olivat 1-3 Bluesille.

Loppunumerot olivat varmasti monelle  yllätys, joskaan ei mikään jättimäinen sellainen, ei ainakaan Bluesin kannattajille. Oli hyvä saada voitto heti alkuun, mutta ottelun loppua kohden ote siirtyi kyllä selkeästi JYPille. Niin usein käy kun johtoasemassa pelataan, takaa-ajaja saa aloitteen itselleen. Mutta voitto mikä voitto, tyylipisteitä ei jääkiekossa tunneta. Mikäli Bluesin taistelu jatkuu yhtä suurella sydämellä, on finaalipaikka täysin saavutettavissa. Seuraava ottelu pelataan kotona Espoossa, heti perjantaina kello 18.30. Tervetuloa!

Bluesin tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


Blues Espoo - logo

Blues - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Santeri Heiskanen

13.4.1977 Helsinki
Tiedot

JereKaralahti

Jere Karalahti

25.3.1975 Helsinki
Tiedot

ArttuLuttinen

Arttu Luttinen

3.9.1983 Helsinki
Tiedot

Stefan Öhman

5.5.1976 Örnskoldsvik, Sweden
Tiedot


Alexander True JYPin hyökkäykseen vuoden pelaajasopimuksella

Alexander True JYPin hyökkäykseen vuoden pelaajasopimuksella

JYP Jyväskylä Oy ja tanskalaishyökkääjä Alexander True ovat solmineet kauden 2025–2026 kattavan pelaajasopimuksen.

Lue lisää
Trent Bourque JYP-puolustukseen vuoden pelaajasopimuksella

Trent Bourque JYP-puolustukseen vuoden pelaajasopimuksella

JYP Jyväskylä Oy ja kanadalaispuolustaja Trent Bourque (27) ovat solmineet kauden 2025–2026 kattavan pelaajasopimuksen.

Lue lisää
Tobias Winberg palaa JYP-paitaan kahden vuoden pelaajasopimuksella

Tobias Winberg palaa JYP-paitaan kahden vuoden pelaajasopimuksella

JYP ja puolustaja Tobias Winberg (26) ovat tehneet kaudet 2025–2027 kattavan pelaajasopimuksen. Sopimuksen jälkimmäiseen kauteen kuuluu pelaajan ulkomaan optio.

Lue lisää
Leevi Tukiainen JYP-hyökkäykseen kahden vuoden sopimuksella

Leevi Tukiainen JYP-hyökkäykseen kahden vuoden sopimuksella

JYP Jyväskylä on solminut kevääseen 2027 ulottuvan pelaajasopimuksen Leevi Tukiaisen kanssa.

Lue lisää
JYP ja Juuso Pulli vuoden jatkosopimukseen

JYP ja Juuso Pulli vuoden jatkosopimukseen

Viime kaudella paluun Keski-Suomeen ja hurrikaanipaitaan tehnyt Juuso Pulli jatkaa seurassa kauden 2025–2026 kattavalla jatkosopimuksella.

Lue lisää
Petri Matikainen JYPin päävalmentajaksi vuoden sopimuksella

Petri Matikainen JYPin päävalmentajaksi vuoden sopimuksella

JYP Jyväskylä Oy ja Petri Matikainen ovat solmineet kautta 2025–2026 koskevan päävalmentajasopimuksen.

Lue lisää